The Helsinki School

Gelbe Musik with Sunflowers

Elina Brotherus: Gelbe Musik with Sunflowers.

Elina Brotherus: Gelbe Musik with Sunflowers.

The Helsinki School on kollektiivi, valikoitunut joukko Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun valokuvataiteilijoita — mutta samalla se on myös paljon muuta. The Helsinki School edustaa yhteistyöhön pohjaavaa tekemisen tapaa, uudenlaista asennetta valokuvauksen opetukseen sekä yhteisöllistä ajattelua parhaimmillaan. Se on myös jaettu visio, joka alkoi 1990-luvun alussa pelkkänä kokeiluna mutta kasvoi yhdeksi tunnustetuimmista valokuvauksen koulutusohjelmista koko maailmassa.  

Willow Tree

Joakim Eskildsen: HomeWorks. Willow Tree, 2012.

Joakim Eskildsen: HomeWorks. Willow Tree, 2012.

Timothy Personsin, Jorma Purasen ja silloisen koulun johtajan Yrjö Sotamaan käynnistämä koulutusohjelma haki alusta saakka nuorille valokuvauksen maistereille uusia työllistymisen mahdollisuuksia — jotka olivat tuon ajan Suomessa lähes olemattomat. Suomi oli juuri toipumassa 1990-luvun tuhoisasta talouslamasta, ja koko maa kärsi taloudellisesta ja kulttuurisesta pysähtyneisyydestä. Galleriamaailman kulttuuri-ilmasto oli nurkkakuntaista, ja halu sekä mittaristo kansainväliseen vertailuun puuttuivat.

Helsinki Schoolin jäsenten tyylilliset ja temaattiset lähestymistavat eivät suinkaan ole yhteneväiset; siltikin jokin punainen lanka yhdistää ryhmää jopa valokuvaajapolvesta toiseen. Tuo yhdistävä tekijä liittyy konseptuaaliseen ajatteluun, jolla ryhmän jäsenet esittävät ideansa ja teoksensa.  

Anni Leppälä: Mantlepiece (with sticks), 2016.

Anni Leppälä: Mantlepiece (with sticks), 2016.

Tässä yhteydessä esitellyt valokuvat liittyvät Fresh Breeze from the North! Images of Nature from the Helsinki School -näyttelyyn, joka järjestettiin vuonna 2020 Saksan Lyypekissä,  Kunsthalle St Annessa. Näyttelyn kuratoi tohtori Antje- Britt Mählmann ja Timothy Persons, yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa. Näyttelyssä nähtiin 12 Helsinki School -taiteilijan töitä, mukana olivat Elina Brotherus, Joakim Eskildsen, Ilkka Halso, Tiina Itkonen, Jaakko Kahilaniemi, Sanna Kannisto, Anni Leppälä, Susanna Majuri, Jorma Puranen, Riitta Päiväläinen, Mikko Rikala ja Santeri Tuori. Heidän työnsä käsittelivät luontoa ja maisemaa.

Jorma Puranen: Imaginary Homecoming 5, 1991.

Jorma Puranen: Imaginary Homecoming 5, 1991.

Jokainen taiteilija käsitti luonnon ja maiseman eräänlaisena kuvana omasta sisäisestä maailmastaan sekä niistä monimutkaisista tunteista, jotka määrittävät omaa luonnetta.  Luonnon ja kulttuurin intuitiivinen yhteys näkyvät tavalla tai toisella kaikissa töissä. Historiallisesti Pohjoismaiden kulttuuria on määrittänyt neljä hyvin erilaista vuodenaikaamme. Ne muistuttavat meitä samalla siitä, miten hauraita me ihmiset olemme luonnon edessä.

Tämän näyttelyn yhteydessä Helsinki School julkaisi myös valokuvakirjan The Nature of Being, Volume 6. Kustantajana toimi Hatje Cantz.

Lisätietoja: The Helsinki School. https://www.helsinkischool.fi/

Saavutettavuusseloste