Pelien seuraava vallankumous

Näkemyksemme peleistä jää usein pelkäksi pintaraapaisuksi. Kaupallisen peliteollisuuden ulkopuolella elää laaja kirjo erilaista pelikulttuuria, jonka mahdollisuudet ovat miltei rajattomat.

Angry Birds, Clash of Clans, Max Payne ja Alan Wake… Suomi on kokoonsa suhteutettuna todella iso ja merkittävä pelimaa. Talouslehdistä olemme saaneet viime vuosina lukea, että ulkomaiset pääomasijoittajat tarkkailevat alaa herkeämättä etsien seuraavaa, omaperäistä Suomi-hittiä. Peliyhtiöt ovat kasvuhakuisia startuppeja ja koko alasta povataan Suomelle uutta Nokiaa. Lisäksi alalla luodaan uudenlaista työkulttuuria, jossa luottamus, avoimuus ja läpinäkyvyys ovat avainasemassa — ja jossa miljoonia tienaavat toimitusjohtajatkin ovat iloisia veronmaksajia.

Tämä kaikki on todella hienoa ja siitä on syytä olla ylpeä. Median maalaama kuva peleistä on kuitenkin vain yksi näkökulma aiheeseen. Mitä jää sen ulkopuolelle?

”Me ymmärrämme pelit todella kapeasti”, sanoo pelitutkija Annakaisa Kultima. ”Pelien ja pelaamisen historia on tuhansia vuosia vanha, mutta yleensä kun puhutaan peleistä, puhutaan nimenomaan digitaalisista peleistä. Ja digipeleissäkin pitkään oli vallalla käsitys, että pelisuunnittelu ei voi mitenkään olla vakavasti otettava ammatti. Nykyään Rovion, Remedyn ja Supercellin menestyksen myötä ymmärretään, että pelit ovat iso bisnes. Sen kääntöpuoli on, että nyt pelien yhteydessä puhutaan aina rahasta!”

Kaupallisen peliteollisuuden ulkopuolella ja sen reunoilla elää mielenkiintoinen, laaja kirjo erilaista pelaamisen ja pelintekemisen kulttuuria, niin ammattimaista kuin harrastelijavetoistakin tekemistä. Uskaltaudutaan siis vaihteeksi näille tuntemattomammille pelaamisen poluille.

Pelillä on aina tekijänsä

Pelimaailmassa kaikki on mahdollista ja todennäköisesti kaikkea mahdollista kokeillaan jo. Tästä syystä Annakaisa Kultima ei omassa tutkimuksessaan ole kovinkaan kiinnostunut pelien sovellusmahdollisuuksista, niin kekseliäitä ja hyödyllisiä kuin ne ovatkin. Pelejähän voi soveltaa ihan mihin tahansa! Kultiman mielestä kiinnostavampaa on pohtia tekijyyttä. Millaisin reunaehdoin pelit syntyvät ja kenellä on pääsy niitä luomaan?  

 ”Kaikki ei ole kiinni koodaamisesta. Toki niillä taidoilla on iso rooli viihdepeleissä ja teknologiajättien tuotteissa. Mutta peleissä on se ihana puoli, että monet pelintekemisen ohjelmat ovat ilmaisia ja kaikki tarvittava tieto on saatavilla verkossa. Minä uskon, että pelisuunnittelu kehittyy tulevaisuudessa eräänlaiseksi kansalaistaidoksi. Siinä missä nykyään teemme sujuvasti power point -kalvoja ja erilaisia excel-käppyröitä, voisimme yhtä hyvin tehdä yksinkertaisia pelejä. Ne ovat tehokas ja luova tapa tehdä asioita ymmärrettävämmäksi ja kiinnostavammaksi.”

Miten esimerkiksi tutkijat pystyisivät laajentamaan omaa ja muiden ymmärrystä omien minipelien avulla? Millainen rooli peleillä voisi olla opetuksessa? Tai miten media hyötyisi tekstiin upotetuista peleistä, osana juttujensa visuaalista kerrontaa? Entä miten tällainen pelien laajamittainen leviäminen vaikuttaisi yleisemmin ajatteluumme?  

 ”Pelejä on pidetty aika vähäpätöisinä yhteiskunnallisessa mielessä, vahvan viihdepelimielikuvan vuoksi”, sanoo Annakaisa Kultima. ”Tilanne kuitenkin muuttuu, jos ja kun pelejä aletaan hyödyntää laajemmin. Ja kun ymmärrys pelien mahdollisuuksista kasvaa, kasvaa myös vastuu. Erilaisia eettisiä kysymyksiä pohditaan jo varsin paljon. Tämä on tärkeää, koska ala on nuori ja sitä säädellään vähän.”

Suomessa on karkean arvion mukaan muutamia tuhansia pelintekijöitä, jos sekä harrastelijat että ammattilaiset lasketaan yhteen. Omaleimaista Suomi-skenelle on, että he kaikki muodostavat yhden peliyhteisön, riippumatta tyylisuunnasta tai statuksesta. Täällä on poikkeuksellisen avoin ja keskusteleva kulttuuri ja todella hyvät mahdollisuudet toimia, vaikka resurssit ovat tietenkin pienet. Voisiko siis kaupallisten hittipelien lisäksi tästä yhteisöstä lähteä liikkeelle pelien seuraava vallankumous?