Kaupunkivihreä on kriittistä infrastruktuuria
Kaupunkivihreä on ratkaisevassa roolissa, kun halutaan rakentaa ilmastokestävää, monimuotoista ja hyvinvoivaa kaupunkia. Kaupungin viheralueet, katuistutukset ja pihat eivät ole siis ylimääräistä ”koristusta” vaan kriittistä infrastruktuuria, joka tarjoaa vastauksia moniin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Niiden välttämättömyyttä voidaan verrata muihin tarpeellisiin järjestelmiin, esimerkiksi liikenneverkkoon tai kunnallistekniikkaan.
Ovatko kaupungit mahdottoman edessä? Samaan aikaan tulisi hillitä ilmastokriisiä ja sopeutua sen tuomiin ääri-ilmiöihin, turvata luonnon monimuotoisuutta, pitää yllä ja kehittää yhdyskuntapalvelujen toimivuutta sekä parantaa ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Perinteinen tapa toimia olisi miettiä jokaista ongelmaa erikseen ja tehdä muutoksia olemassa oleviin, usein teknisiin järjestelmiin. Näin laajoja ja monimutkaisia haasteita ei kuitenkaan voi tarkastella liian kapeasta näkökulmasta, sillä yksittäisen ongelman korjaaminen voi johtaa toisen pahenemiseen. Mikä siis avuksi?
Kaupunkiluonnosta ratkaisuja ympäristökriiseihin
Luonnossa monen ongelman ratkominen yhtä aikaa ja sopeutuminen pienempiin ja isompiin katastrofeihin on arkipäivää. Siksi kannattaa kääntää katse kohti niin kutsuttuja luontopohjaisia ratkaisuja eli luontoa kestävästi hyödyntäviä ja siitä inspiroituvia keinoja.
“Isojen haasteiden edessä kannattaa hakea monihyötyisyyttä. On mahdollista samanaikaisesti tuottaa useita hyötyjä ja vastata moniin yhteiskunnallisiin haasteisiin”, sanoo maisema-arkkitehtuurin professori Ranja Hautamäki. Hautamäki on monialaisen CO-CARBON-tutkimushankkeen varajohtaja. Co-Carbonin keskeinen viesti on, että kaupunkivihreä tarjoaa nimenomaan moneen suuntaan kurottavia, luonnosta ammentavia hyötyjä ja on siksi tärkeä osa ratkaisupalettia. “Kaupunkien viherryttäminen on monen ratkaisun keskiössä.”
Kaupungin ilmastonkestävyys on havainnollinen esimerkki. Tiivis, kovia pintoja sisältävä kaupunki ei pysty käsittelemään rankkasateiden aiheuttamia hulevesiä. Lisäämällä kasvillisuuspeitteisiä ja läpäiseviä pintoja voidaan sen sijaan hillitä hulevesitulvia. Samalla viheralueiden lisääminen tuo helpotusta helteestä aiheutuviin ongelmiin, sillä puiden avulla luodaan varjoa ja tasataan lämpötiloja. Edelleen viherryttämisellä luodaan hiilinieluja ja turvataan luonnon monimuotoisuutta sekä tarjotaan elinympäristöjä eri lajeille.
Co-Carbon-hankkeessa pyritään lisäämään tietoa kaupunkivihreän hiilensidonnasta. Ranja Hautamäki sanoo: “On tyypillistä, että hiilinielukeskustelu keskittyy ainoastaan metsiin. Kuitenkin Helsingin yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen mittaukset ja mallinnukset osoittavat, että kaupunkivihreä voi kompensoida jopa 7 % kaupungin fossiilisistä päästöistä Helsingissä. Näistä vähän alle puolet muodostuu kaupunkimetsistä mutta loppu on muuta vihreää: rakennettuja puistoja, pihoja, katuistutuksia. Kun ottaa huomioon hiilinielujen lisäksi kaupunkivihreän muut hyödyt esimerkiksi ilmastosopeutumisessa ja luontokadon torjunnassa, voidaan syystä sanoa, että kaupunkivihreällä on merkitystä kuntien ilmasto- ja luontotyössä. Tätä viestiä haluamme viedä päätöksentekijöille.”
Käsitys kaupunkivihreästä ”kivana ja kauniina koristuksena” on siis väärä. Päinvastoin, kaupunkivihreä on kaupunkikehittämisen iso strateginen kysymys.
Vihreää kaikkiin kaupunginosiin
Kaupunkirakenteen tiivistämistä pidetään ilmastokriisin kannalta kestävänä tapana rakentaa — vähentäähän se energiantarvetta sekä liikkumiseen liittyviä päästöjä. Tiivistämisen varjopuolena on kuitenkin paine kaavoittaa ja rakentaa kaupunkien viheralueille. Esimerkiksi Helsingissä mittavan rakentamisen myötä viheralueiden määrä vähenee ja samalla nykyisten viheralueiden käyttöpaine kasvaa. Miten siis kaupunkiluonnon tuottamia ilmastohyötyjä sekä myös monimuotoisuutta ja sosiaalisia arvoja voidaan vaalia tiiviisti rakennetussa ympäristössä?
“Tiivistäminen perustuu ajatukseen, että säilytetään laajoja viheralueita kaupungin ulkopuolella.Kuitenkin lähivihreää pitää olla riittävästi myös tiiviin kaupunkirakenteen sisällä”, Ranja Hautamäki sanoo.
“Uusien kaupunginosien kaavoituksessa kaupunkivihreän suunnittelun tulee olla mukana alusta saakka. Emme pärjää pelkillä puistoilla vaan yhtä lailla pihat ja kadut ovat keskeisessä asemassa. Tällöin esimerkiksi pysäköintiratkaisut ja riittävä mitoitus sekä kasvutila kasvillisuudelle ovat osa kokonaisuutta. Kaupunkitilaan kohdistuu monenlaisia tarpeita ja kaupunkisuunnittelu onkin aina yhteensovittamista.
“Jälkikäteen kaupunkivihreän lisääminen on haastavaa, vaikka toisaalta esimerkiksi Pariisissa näin juuri tehdään. Suurkaupungeissa mittarina käytetään usein riittävää latvuspeitteisyyttä: lisätään puita niihin kaupunginosiin, joissa puita on vähiten. Vaikka Helsinki on kokonaisuudessaan vihreä kaupunki, puuston määrä ei kuitenkaan täälläkään jakaudu tasaisesti: latvuspeitteisyys eri kaupunginosissa vaihtelee jopa 4 – 65 % välillä eli meillä on hyvin vehreitä alueita ja toisaalta hyvin tiiviisti rakennettuja alueita, joissa puita on erittäin niukasti.”
Hautamäen mukaan kaikilla kaupunkilaisilla tulisi olla yhtäläinen mahdollisuus lähivihreään. Riittävä kasvillisuuden määrä takaa ilmastohyödyt. Lisäksi 300 metrin etäisyydellä jokaisen kodista tulee olla laaja, monipuolinen viheralue — kaikissa kaupunginosissa.
Co-Carbon-hanke haastaa myös käsitystä siitä, miltä kaupunkiluonnon tulee näyttää. Aina ei tarvita siistiä nurmikkoa, joka leikataan tai jolta haravoidaan lehdet pois. Sen sijaan monikerroksellinen, villimpi kaupunkiluonto tuottaa tehokkaasti sekä ilmasto- että monimuotoisuushyötyjä. Nurmikkojen niityttäminen onkin yksi keino tuottaa enemmän luontohyötyjä tiiviissä kaupungissa.
Hotel Scandic Grand Centralin pihaa. Kuva: Caroline Moinel
Hotel Scandic Grand Centralin pihaa. Kuva: Caroline Moinel
Hotel Scandic Grand Centralin pihaa. Kuva: Caroline Moinel
Hotel Scandic Grand Centralin pihaa. Kuva: Caroline Moinel
Maisema-arkkitehdit yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ytimessä
Co-Carbon-hanke on aidosti monialainen hanke, jossa eri tieteenalojen asiantuntijat tarkastelevat kaupunkivihreään liittyviä kysymyksiä omista lähtökohdistaan, toisiltaan oppien ja oivaltaen. Luonnontieteilijät mittaavat ja mallintavat kaupunkikasvillisuuden hiilenvaihtoa kun taas sosiaalitieteilijät kartoittavat asukkaiden käsityksiä mm. hiiliviisaudesta. Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin rooli hankkeessa on toimia sillanrakentajina tutkimuksen ja käytännön sekä eri tieteenalojen välillä.
“Olemme yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ytimessä”, sanoo Ranja Hautamäki. “Viemme tutkittua tietoa käytäntöön: kaupunkisuunnitteluun, viheralueiden suunnitteluun ja hoitoon. Mietimme, millaisia ohjauskeinoja tarvitaan ja millaisia muutoksia kaivaitaan suunnittelujärjestelmään”.
Rooli on luonteva, sillä kaikki hankkeen maisema-arkkitehtuurin tutkijat tekevät samaan aikaan myös käytännön työtä suunnittelutoimistoissa. Näin säilyy hyvä tuntuma tutkimustiedon soveltamiseen käytännössä ja päästään tekemään ruohonjuuritason kokeiluja ja oppimaan niistä.
Hiilimetsänen. Kuva: Vesa Vuorinen
Hiilimetsänen. Kuva: Vesa Vuorinen
Esimerkiksi väitöskirjatutkija Mari Ariluoma kehittää pihojen viherrakennetta ohjaavaan viherkertoimeen erillistä hiilikerrointa, jolla voidaan arvioida pihojen hiilinielupotentiaalia. Väitöskirjatutkija Caroline Moinel puolestaan kehittää viherrakentamisen elinkaariarvioinnin menetelmiä, jotka ovat tällä hetkellä hyvin puutteellisia. Tutkimusryhmä myös testaa uusia viherrakentamisen käytäntöjä. Se on perustanut Keravalle hiilimetsäsen eli pienen, urbaanin mikrometsän, joka voisi mahdollisesti tuoda samoja hyötyjä kuin metsä, esimerkiksi hiilensidontaa ja monimuotoisuusarvoja, kuten Anna Pursiaisen diplomityössä osoitetaan.
Eri kokeiluista saatuja oppeja ja ymmärrystä viedään systeemitasolle, mm. sääntelyyn vaikuttamalla. ”Yritämme vaikuttaa kaupunkisuunnittelun käytäntöihin ja myös lainsäädäntöön. Kumppaneitamme ovat kaupungit, asiantuntijajärjestöt ja yritykset. Tällä hetkellä ajankohtaista on esimerkiksi alueidenkäyttölakiin ja kansalliseen ennallistamissuunnitelmaan vaikuttaminen.”
Ranja Hautamäki sanoo: “EU:n ennallistamisasetus on tullut voimaan, ja nyt ollaan laatimassa kansallista ennallistamissuunnitelmaa. Hankkeemme kiinnostuksen kohteena ovat kaupunkiekosysteemejä ohjaavat artiklat. Niissä puhutaan paljon kaupunkivihreän määristä, mutta haluamme nostaa esiin laadun, se on todella tärkeää. Ei vaikkapa hehtaari nurmikkoa ole sama asia kuin hehtaari monimuotoista metsää.”
Tutkijat ja taiteilijat saman aineiston äärellä
Yksi Co-Carbon-hankkeen tavoitteista on lisätä yleistä tietoisuutta kaupunkiluonnon tarjoamista hyödyistä ja vaikuttaa ihmisten asenteisiin. Näin vauhditetaan tarvittavaa muutosta ja helpotetaan siihen sopeutumista. Tutkimuksen ymmärrettäväksi ja lähestyttäväksi tekeminen vaatii usein tavanomaisesta poikkeavia keinoja. Siksi hankkeen tutkijat ovat tehneet yhteistyötä myös taiteilijoiden kanssa.
Kun taiteilija tutkii vaikkapa ympäristöongelmia, tavoitteena ei ole varsinaisesti ratkaista niitä. Taiteilija-tutkija pikemminkin kysyy hyviä kysymyksiä ja parhaimmillaan avaa näkymiä aivan uusille alueille.
Tammikuussa 2024 Lux Helsinki -valotaidetapahtumassa ensiesityksensä sai mediataiteilija ja Aallon väitöskirjatutkija Teemu Lehmusruusun ja mediataiteilija Roberto Fuscon teos Keuhkot / Lungs. Se visualisoi, miten hiili kiertää Helsingin ”keuhkoissa” eli sen viheralueilla. Kokeellisessa animaatiossa Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskus INARin tutkijoiden laserkeilausaineisto ja hiilenvirtausdata muuttuivat liikkuvaksi kartaksi. (Laserkeilaus on menetelmä, jolla saadaan maastosta tarkkaa, kolmiulotteista tietoa.)
Teos teki näkyväksi kaupunkitilassa jatkuvasti läsnä olevia näkymättömiä tapahtumia: hiilenvaihtoa ja yhteyttämistä eli ekosysteemien toimintaa ja näiden merkitystä kaupungille. Keuhkot / Lungs kuvasi erityisesti niitä kaupunkiluonnon paikkoja, joissa monet tärkeät arvot — korkea hiilensidontakyky, luonnon monimuotoisuusarvot ja merkittävät sosiaaliset arvot — tiivistyvät.
Näitä kaupunkiluonnon arvokkaita “hotspotteja” myös Ranja Hautamäki haluaisi merkittävästi lisää kaupunkeihimme. “Co-Carbonin tutkimustulokset vahvistavat, että kaupunkien puistoilla, niityillä, pihoilla ja katuistutuksilla todella on merkitystä hiilensidonnan, monimuotoisuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Nämä tulokset avaavat uusia mahdollisuuksia meille maisema-arkkitehdeille ja muillekin suunnittelijoille: miten suunnittelemme hiiliviisasta kaupunkivihreää ja tehostamme entisestään monihyötyisyyttä?”
CO-CARBON on monialainen tutkimushanke (2020-2026), jota rahoittaa Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN). Hankkeessa mitataan ja mallinnetaan kaupunkivihreän hiilensidontakykyä sekä luodaan ratkaisuja hiiliviisaan kaupunkivihreän suunnitteluun, toteutukseen ja kunnossapitoon. Konsortioon kuuluvat Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Ilmatieteen laitos, HAMK ja Kööpenhaminan yliopisto sekä lukuisia yhteistyökumppaneita, esimerkiksi kaupunkeja, yrityksiä ja asiantuntijajärjestöjä. cocarbon.fi
Built with Shorthand