Ihanteet uusiksi
Vähähiilistä ja resurssitehokasta rakentamista edistetään lakeja säätämällä, uusia tuotteita innovoimalla, kiertotaloudella sekä parantamalla alan toimijoiden yhteistyötä. Mutta kestävään muutokseen tarvitaan lisää vauhtia — ja kirittäjinä voimme toimia me kaikki.
Hiekka valuu ihmiskunnan tiimalasissa. Aika ilmastokriisin ja ekologisen kestävyyskriisin hillitsemiseksi käy vähiin. Ennen kuin hiekka valuu loppuun — ja betonin täyteaineena toimiva hiekka todella on loppumassa maailmasta — on rakennusalan herättävä vähentämään päästöjään.
Ala tuottaa yli kolmanneksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä ja käyttää 50 % maailman luonnonvaroista. Kaupungistuva maailma kiihdyttää rakentamista; tällä hetkellä jo yli puolet maailman 7,8 miljardista ihmisestä asuu kaupungeissa. Rakennetun ympäristön ongelmat eivät kuitenkaan rajoitu kaukaisiin suurkaupunkeihin. Meistä jokainen osallistuu ja vaikuttaa asiaan tässä ja nyt: asumme, ylläpidämme ja siirrämme eteenpäin seuraaville sukupolville koteja, mökkejä ja muita rakennuksia. Olemme siis mitä suurimmassa määrin osallisia, ja tarvitsemme kiireesti muutosta kohti resurssitehokasta ja vähähiilistä rakennettua ympäristöä.
Pitääkö aina rakentaa uutta?
Keskustelu resurssitehokkaasta rakentamisesta pyörii usein rakennusten energiatehokkuuden ympärillä. Pohjoismaissa rakennusten käytönaikaista energiatehokkuutta on parannettu jo varsin paljon kehittämällä tehokasta lämmöneristystä sekä energiaa säästäviä ratkaisuja sähkön-, lämmön- ja vedenkäyttöön. Uusiutuva aurinko- ja tuulivoima yleistyvät, kivihiilen energiakäyttö loppuu muutaman vuoden kuluessa ja siten rakennusten käytön suhteellinen hiilijalanjälki pienenee.
Jos sen sijaan tarkastellaan rakennusten koko elinkaarta ja sen aikana syntyneitä päästöjä, tilanne näyttää toisenlaiselta. Rakennusmateriaalien valmistaminen, kuljettaminen, asentaminen ja purkaminen kaikki aiheuttavat mittavia päästöjä, ja näiden vähentäminen on yhä valtava haaste koko rakennussektorille.
Mutta otetaanpa askel taaksepäin. Hypättiinkö tässäkin jutussa suoraan uudisrakentamisen pulmiin muita vaihtoehtoja sen enempää miettimättä?
”Ensimmäiseksi olisi hyvä pohtia uuden rakentamisen tarvetta ylipäätään”, sanoo resurssitehokkaan rakentamisen professori Matti Kuittinen Aalto-yliopistosta. ”Meillä on paljon vajaakäytössä olevia tiloja, joita voisi hyödyntää. Osa niistä soveltuisi myös vuorokäyttöön. On tärkeää selvittää, voisiko olemassa olevia tiloja kunnostaa tai vanhaa rakennusta peruskorjata. Vasta sitten kannattaa harkita uuden rakentamista.
”Esimerkiksi Suomessa, jossa näköpiirissä ei ole väestön merkittävää kasvua, pitäisi pystyä käyttämään jo olemassa olevia tiloja tehokkaammin. Meidän tulisi oppia sietämään esteettisesti myös tylsiä 1960-1980-lukujen rakennuksia”, Kuittinen sanoo. Toisin sanoen siis vähentää radikaalisti uuden rakentamista. Ajatus on varsin kaukana Suomen nykytodellisuudesta, jossa uudisrakentaminen nähdään talouskasvun veturina. Voisiko näin suuri ajattelutavan muutos olla mahdollinen?
Ratkaisuja jo ennen kuin ollaan piirtopöydällä
Tulevaisuus tehdään nyt, sanotaan, ja tämä kulunut viisaus on hyvinkin totta rakentamisen alalla. Jos ja kun uusia alueita suunnitellaan, on tärkeää miettiä, miten kiertotalouden mukainen elämäntapa niissä onnistuu. Miten asumme, liikumme, teemme työtä tulevaisuudessa? Rakennetulla ympäristöllä voidaan ohjata ihmistenkäyttäytymistä kestävämpään (tai vähemmän kestävään) suuntaan, ja näin ollen suunnittelijat, rakennusliikkeet ja kaupunkipoliitikot käyttävät suurta valtaa.
Matti Kuittisen mukaan resurssitehokkaassa rakentamisessa on otettava huomioon kolme eri ulottuvuutta. Ensimmäiseksi on syytä tarkastella rakentamisen perusratkaisua. Hän sanoo: ”Jos esimerkiksi suunnitellaan asuinaluetta, voi olla fiksumpaa päätyä kerrostaloihin, joissa yhtä asukasta kohti kulutetaan vähemmän resursseja kuin omakotitaloissa. Vai olisiko sittenkin mahdollista muuttaa alueella jo sijaitseva vanha teollisuushalli loft-asunnoiksi tai vaikka tehdä urbaani, tiivis townhouse-kaupunkipientalokokonaisuus? Perusratkaisu vaikuttaa kokonaispäästöihin jo ennen kuin ollaan edes piirtopöydällä.”
Seuraavaksi voitaisiin tarkastella rakentamisen määrää: voisiko tilaa ja neliöitä olla yhtään vähemmän suhteessa niillä aikaan saatavaan hyvinvointiin? Voisimmeko toteuttaa kauniimpia, joustavampia ja toimivampia tiloja, jotka samanaikaisesti olisivat kuitenkin pienempiä kuin mihin olemme tähän asti tottuneet? Vasta tämänkaltaisten perustavanlaatuisten pohdintojen jälkeen olisi vuoro rakennusten käytönaikaisen energia- ja materiaalitehokkuuden kysymyksille. Kuittinen sanoo: ”Tuotekehityksessä tulee vielä ottaa iso loikka. Uusien materiaalien ja energiaratkaisujen innovaatioita täytyy kehittää nykyistä tiiviimmässä yhteistyössä tutkijoiden, tuotekehittäjien ja markkinoinnin ammattilaisten kanssa.”
Kestävä rakentaminen on päässyt johtoryhmään
Kokonaisen alan ja siellä vallitsevien rakenteiden muuttaminen on haastava tehtävä, ja kilpajuoksu aikaa vastaan ei tee siitä yhtään helpompaa. Matti Kuittinen näkee kuitenkin alan toimijoiden keskuudessa paljon myönteisiä merkkejä.
”Isot rakennusliikkeet ovat hiljattain kertoneet omasta ’vihreästä vallankumouksestaan’, mikä tarkoittaa uudenlaista arvopohjaista tekemistä. Firmat ovat ilmaisseet halunsa tehdä ratkaisuja, joissa ylitetään lainsäädännön minimivaatimukset.” Kestävä rakentaminen on siis vihdoinkin päässyt johtoryhmien pöytiin. Myös Espoon Keran kiertotalousalue on hyvä esimerkki tästä uudenlaisesta tekemisen tavasta, jossa maanomistajat ja kaavoittaja miettivät yhdessä kiertotalouden juurruttamista kokonaan uudistettavalle alueelle.
Kuittisen mukaan nopein tahti muutokseen syntyisi kuitenkin taloudellisten kannustimien avulla. ”Vastuullinen sijoittaminen on nousussa ja myös vihreä rakentaminen on sijoittajien kiikarissa. Siellä liikkuu isoja rahoja.” Euroopan unioni tukee siirtymää vihreään rahoitukseen esimerkiksi EU-taksonomialla. Sen avulla on tarkoitus luoda Euroopan laajuinen, yhteinen luokittelujärjestelmä, jonka perusteella sijoituksia voidaan luotettavasti kohdentaa kestäviin kohteisiin. Kuittisen mukaan Suomella olisi erinomaiset mahdollisuudet houkutella vihreitä sijoituksia ja ottaa haltuun edelläkävijän paikka — pyrimme ensimmäisenä EU-maana täysin hiilineutraaliksi vuonna 2035 ja hiilinegatiiviseksi 2040-luvulla.
Mutta kuten lähihistoriasta tiedämme, rahoitusmarkkinat voivat olla varsin arvaamattomat. Ja vain yksi asia on varmaa: lisää yllätyksiä on tulossa. Kuittinen sanoo: ”Jos tutkijoiden synkimmät ennustukset toteutuvat, Grönlannin jäätiköiden sulamista ei voida enää pysäyttää. Se tarkoittaa, että vedenpinta nousee — hitaasti mutta varmasti — kaikkiaan kuutisen metriä. Jos näin kävisi, alkaisi rantaviivamme muuttua dynaamisesti. Rakennammeko kaupunkimme, katumme ja satamamme nykyiselle rannalle yhdeksi vuosikymmeneksi ja sitten siirrämme ne kauemmaksi, kun vedenpinta nousee? Vai teemmekö niistä kelluvia? Mitä tämä tarkoittaa rakentamiselle? Entä kiinteistösijoituksille ja koko globaalille talousjärjestelmälle?”
Me voimme toimia kirittäjinä
Hurja visio siirtyvän rantaviivan mukana muuttavista kaupungeista saa miettimään, miten muutosta kestävämpään voisi vauhdittaa. Päättäjät edistävät vähähiilisyyttä ja resurssitehokkuutta lakeja ja asetuksia säätämällä, yritykset innovoimalla ja tuotteita kehittämällä. Kaikki alan toimijat etsivät kiertotaloutta tukeviaratkaisuja sekä pyrkivät parantamaan alan sisäistä yhteistyötä. Matti Kuittisen mukaan vauhtia kestävään muutokseen tarvitaan kuitenkin reippaasti lisää.
Mikä voisi olla tavallisen ihmisen ja asukkaan, sinun ja minun, rooli tässä kaikessa? ”Se on loppujen lopuksi aika yksinkertaista: asumiseen ja elämiseen tarvitaan parempia ja kestävämpiä ihanteita. Jos rakennusten loppukäyttäjien arvomaailma vaihtuu, samalla vaatimukset teollisuudelle ja sitä kautta päättäjille muuttuvat. Markkinat ovat ketteriä mukautumaan uusiin toiveisiin. Tämähän on nähty jo ruokateollisuudessa, jossa siirtymä kasvipohjaisempaan ruokajärjestelmään on ollut ällistyttävän nopeaa.
”Rakennetun ympäristön ongelma on, että ihmisille ei ole tarjolla houkuttelevia ja vähän hullunrohkeitakin visioita tulevaisuuden asumisesta ja elämisestä. Meidän tulisi luoda näitä visioita yhdessä alan ammattilaisten ja käyttäjien eli asukkaiden kanssa. Tarvitsemme vaihtoehtoista, siltikin toteuttamiskelpoista kuvastoa tulevaisuudesta, joka on parempi ja kestävämpi kuin nykyinen elämänmuotomme.”
Siirtymän tulee olla reilu ja empaattinen, sillä se sisältää väistämättä myös kipeitä luopumisia. Aihetta pohtii tällä hetkellä esimerkiksi EU-komission lanseeraama, monialainen Uusi eurooppalainen Bauhaus -hanke. Aalto-yliopisto on hankkeessa tiiviisti mukana, ainoana yliopistona ja ainoana pohjoismaisena kumppanina. Hanke haastaa meidät kaikki yhdessä visioimaan ja rakentamaan kestävää, osallistavaa tulevaisuutta.
Entistä ehompi tulevaisuus kuulostaa kieltämättä hyvältä. Mutta miten varmistamme, että emme tarkastele asiaa liian yksipuolisesti, tuijotellen vain omaan, länsimaiseen napaamme? Matti Kuittinen sanoo: ”Emme voi enää ajatella, että suunnittelemme vain ihmisille. 90 % maailmanlaajuisesta lajikadosta johtuu raaka-aineiden hankinnasta. Biosentrinen eli ihmisen ja muun luonnon tasavertaisuutta painottava ajattelutapa on siitä syystä erityisen tärkeää rakennetun ympäristön suunnittelussa. Olemme jo alkaneet ymmärtää, ettei meidän eurooppalainen tulevaisuuden kuvastomme kodista ja läheistemme hyvinvoinnista saa olla pois kehittyvien maiden ihmisiltä. Mutta nyt olisi hahmotettava, miten se ei myöskään ole pois muilta lajeilta ja elolliselta luonnolta.”
Ei teknistä suorittamista vaan kulttuuria
Vähähiilinen ja resurssitehokas rakentaminen on sanayhdistelmä, joka helposti vieraannuttaa. Se kuulostaa asialta, johon vain alan ammattilaisilla ja lainsäätäjillä on vaikutusvaltaa. Siksi tänään on hyvä päivä havahtua ja ymmärtää, että minullakin on tärkeä rooli rakennetun ympäristömme muuttamisessa kestäväksi. Sillä kyse ei ole teknisestä suorituksesta eli rakennusten suunnittelusta tai käytännön toteutuksesta. Vaan kyse on asumisen ja elämisen kulttuurista, jota jokainen meistä rakentaa joka päivä. Voin aloittaa tarkastelemalla uteliaan kriittisesti omia käsityksiäni tilantarpeesta, kauneudesta ja muista asumisen normeista. Voin antaa ajatusten virrata ja omalle mielikuvitukselle tilaa.
Esimerkiksi: minkälaista hyvää elämää voisimme rakentaa, jos talot toimisivat hiilinieluina ja samanaikaisesti tuottaisivat itse tarvitsemansa energian? Tai tuottaisivat asukkailleen ruokaa? Millainen asunto muuntautuisi helposti eri elämäntilainteisiin ja tukisi yhteisöllisyyttä, terveyttä ja hyvinvointia? Voisiko rakennusten lähiympäristö villiinnyttää menetettyä luontoa takaisin? Ja vielä: olisinko valmis luopumaan jostakin, jos saisin tilalle tämänkaltaisia asioita ja arvoja?
Matti Kuittinen
Matti Kuittinen on resurssitehokkaan rakentamisen professori (adjunct) Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella.
Työskenteletkö rakennetun ympäristön parissa? Oletko suunnittelija, arkkitehti, insinööri tai materiaalien valmistaja, rakennusliikkeen edustaja tai hankkeista ja rakentamisen sääntelystä päättävässä asemassa? Tutustu Aalto-yliopiston avoimeen ja ilmaiseen vähähiilisen rakentamisen verkkokurssiin, joka on toteutettu yhteistyössä Tallinnan teknillisen yliopiston ja Granlund Oy:n kanssa.
Kuva: Veera Konsti, Aalto-yliopisto
Kuva: Veera Konsti, Aalto-yliopisto
Built with Shorthand